Kirjat

Maukan ja Väykän matkakirja

Maukka-kissa vannoo joka syksy lähtevänsä etelään, mutta tällä kertaa matkasta tulee totta. Kissa aivan tärisee jännityksestä ja innosta, kohta se näkee meren! Väykkä-koira puolestaan ei osaa rentoutua, se miettii mahtoiko ovi mennä lukkoon, jäivätkö valot päälle, entä takan pelti..

Yhteinen matkakassa hupenee jo alkumatkasta, joten perillä vaaditaan kekseliäisyyttä, varsinkin kun ystävykset eivät osaa maan kieltä. Kuumassa ja okrankeltaisessa italiassa sekä Maukasta että Väykästä paljastuu aivan uusia, yllättäviä piireitä.

Kuvittanut: Virpi Talvitie

Maukan ja Väykän matkakirja Read More »

Ella Lapissa

Ellan luokka on lähdössä palkintomatkalle ulkomaille. Kaikki ovat tietysti innoissaan, erityisesti opettaja, joka on aina unelmoinut näkevänsä täysikuun automaan yllä. Siksi kaikki ovat erityisen hämmästyneitä, kun koko porukka päätyykin Lappiin. Vielä enemmän kaikki hämmästyvät, kun joulupukki ja tonttujoukko saapuvat hakemaan heitä lentokentältä, ja kaikkein eniten kaikki hämmästyvät, kun opettaja kutsuu joulupukkia isäkseen.

Kuvittanut: Mervi Lindman

Ella Lapissa Read More »

Ella ja Paterock

Ellalla on mukavia ystäviä, mukava luokka ja mukava opettaja. Kaikki olisikin oikeun mukavaa, ellei Patea uhkaisi luokalle jääminen ja opettajaa häätö. Pate ei nimittäin osaa kertotaulua. hänen mielestään tuleva rokkistara ei sellaista tarvitse. Manageri saa opetella sen hänen puolestaan. Opettajaa puolestaan uhkaa häätö, koska hänen koiransa Kojo ja Ootti ulvovat äisin ja isännöitsijä päivisin.

Kuvittanut: Mervi Lindman

Ella ja Paterock Read More »

Outo juttu

“Tänään on aivan tavallinen koulupäivä, jolloin puhumme tavallisista asioista tavallisella tavalla ja tavallisella äänellä. Se on hauskaa.”

Tai niin opettaja luulee. Sillä ainakin välitunneilla Hilmalle, Mikolle, Jesselle ja muille tapahtuu aika outoja juttuja. Ensimmäisellä syödään näkymättömyyspillereitä, toisella lennetään matolla ja kolmannella tutustutaan pullon henkeen. Neljännellä välitunnilla kaikki nielaisevat voimapillereitä, minkä jälkeen voidaankin hyppiä puiden yli ja lennättää pallo Jupiterin kuuksi.

Kirja sopii lukemaan opetteleville.

Kuvittanut: Mika Launis

Outo juttu Read More »

Poika

Kirja on tarkoitettu nuorille ja aikuisille.

Mä yritän kertoa tämän lyhyesti. Se kaikki alkoi ongenkoukuista, joita mä väänsin päässäni. Siis kysymyksistä. Niitä vaan rupes kerääntymään nurkkiin ja kirjoituspöydän laatikoihin enkä mä voinut asialle mitään. Sitten tuli isoisä, joka vähän helpotti tilannetta, kun se oli niin hyvä tyyppi. Ja sitten tuli tyttö, joka puolestaan vaikeutti tilannetta, sillä se se vasta olikin hyvä tyyppi. Ja tytöllä oli vielä koirakin, josta mä en oikeen osaa sanoa millainen tyyppi se oli, mutta se kuitenkin helpotti kaikkea, vaikka sen kanssa oli kyllä aika vaikeata.

Niin, ja sitten oli ne vuokralaiset, joita isoisä epäili anarkisteiksi. Mä en kylläkään uskonut sitä, ainakaan paljon. Kaiken päälle nousi kevät uhkaavana ja pelottavana, ja mun pää oli täynnä tyttöä, koiraa, kevättä, isoisää, anarkisteja ja kysymyksiä; tässä järjestyksessä – ja etenkin tyttöä.

Musta alkaa pikkuhiljaa tuntua, että vois olla parempi, jos lukisitte itse koko jutun. Se alkaa koko lailla toiselta puolelta tätä kirjaa.”

Poika

Poika Read More »

Pelkotiloja

Kirja on tarkoitettu aikuisille.

Matias on sairas mies. Pankkikortin tunnusluku ei pysy päässä ja käpyrauhanen riutuu valon puuteessa. Matiaksella on uniapnea, dementia, vatsasyöpä, rytmihäiriöitä ja monipuolinen kokoelma muita tauteja, joiden takaa on turvallista pelätä elämää. Työ yliopistolla on vaativaa, miehinen identiteetti ei ole itsestäänselvyys ja ympärillä on kaksi vahvaa naista: vaimo Tuuli ja ihastuttava Milla. Mitä lähemmäksi elämää Matias joutuu sitä enemmän hän pelkää ja turvaa luovat vain luotettavat sairaudet. Kun elämätön elämä kerrotaan ahdistuksen määrällä, saadaan tulokseksi pelkotiloja.

Timo Parvela on kirjoittanut neuroottisen hauskan kuvauksen nuoren miehen sairauksista ja rakkauksista kahden naisen välissä.

Pelkotiloja Read More »

Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa

Meistä oli pelottavaa, että salainen järjestö aikoi varastaa meiltä oppikirjat. Kaikki olivat vaarassa. Onneksi opettajalla oli meidät. Jos opettaja oli rehtori, me olimme hänen agenttejaan. Jos opettaja oli majesteetti, me olimme hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa. Opettajan ja koko koulun tulevaisuus oli meidän käsissämme.

Uudessa seikkailussa Ella ja kaverit kohtaavat pelottavan digiluudigilein, käyttävät agenttivälineitä, naamioituvat ja ottavat lopulta digiloikan.

Kuvittanut: Mervi Lindman

Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa Read More »

Pikkuveljet ja taika-avain

Jaakko on pikkuveli ja pikkuveljiä sorsitaan. Heidän jalkapallonsa tyhjenevät kesken pelin, polkupyörien lokasuojat ovat serpentiiniä ja jääkiekkopelien keskushyökkääjät ovat juuttuneet kiinni. Joskus Jaakosta tuntuu, että pikkuveljet ovat olemassa vain käyttääkseen loppuun isoveljien hylkäämät tavarat.

Mutta sitten löytyy avain, taika-avain! Sillä pikkuveljet voivat avata pähkinöitä, venttiileitä, kirjeitä, ikkunoita, ovia, televisioita, muttereita ja muuta. Taika-avaimen avulla pikkuveljet tutustuvat aivan päättömään kummitukseen ja kohteliaaseen kiinalaislapseen. Ratkaisevatpa he salaperäisen Lukkomestarin arvoituksenkin. Viimeinkin pikkuveljillä on jotain, mitä kaupungin jokainen isoveli kadehtii.

Kuvittanut: Markus Majaluoma

Pikkuveljet ja taika-avain Read More »

Scroll to Top